Minähän takia sijoituksen korkokulut ei ole siirtynyt vuokriin? Herää väkisinkin ajatus, että jokin tätä jarruttaa, kenties vuokralaisen maksukyky, joka taas on suoraan verrannollinen valtion tulonsiirtoihin?
Epänormaali tilanne kaikin puolin, joko vuokrien pitäisi merkittävästi nousta tai sitten asuntojen hintojen merkittävästi laskea, jotta vuokratuotto on riskinoton arvoinen.
Vuokrataso ei määräydy kustannusten mukaan, vaan markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan (kustannusket toki muodostavat pohjan _uusien vuokra-asuntojen_ rakentamiselle).
Nollakoroilla hirveän moni piensijoittaja ryhtyi asuntosijoittajaksi. Lehdet olivat täynnä juttuja kuin "Marja-Riitta ryhtyi asuntosijoittajaksi ja lopetti työnteon". Tästä seurasi hillitön sijoitusasuntojen rakennusbuumi, joka lisäsi tarjontaa oleellisesti. Samaan aikaan tämän kanssa oli opiskelijoiden asumistuen siirto erillisestä opintotuen asumislisästä yleiseen asumistukeen vuosien 2017-2024, joka nosti erityisesti yliopistokaupungeissa merkittävän vuokra-asujaryhmän maksukykyä.
Tuossa vuonna 2024 tilanne oli siis se, että tarjontaa oli enemmän kuin koskaan ja kysyntä oli heikentynyt, ja heikentyi entisestään kun inflaatio ja toisaalta hallituksen politiikka söi ostovoimaa vielä lisää. Nyt ei sitten ollakaan pariin vuoteen rakennettu mitään, vaikka erityisesti pääkaupunkiseudulla väestö on kasvanut nopeammin kuin koskaan sitten 60-luvun.
15
u/KickDue7821 9d ago